Näyttely Heijastuksia

Kuvanveistäjä, professori Eero Hiirosen teokset ovat nyt nähtävillä Didrichsenin taidemuseossa. Näyttely yhdistää ainutkertaisella tavalla arkkitehtuurin, luonnon ja taiteen. Veistokset heijastavat taidemuseota ympäröivää luontoa: vettä, taivasta ja puita. Samalla veistokset muuttuvat osaksi Revellin suunnittelemaa arkkitehtuuria. Näiden kolmen tekijän sulautuessa toisiinsa syntyy kokonaisvaltainen elämys.

Näyttelyssä on yhteensä 40 uljasta veistosta sekä 15 maalausta, luonnosta ja piirrosta veistoksista. Hiirosen veistokset ovat sileäksi hiottua tai patinoitettua terästä ja pronssia sekä alumiinia, pleksiä ja peilejä. Taidepuistoon sijoitetut teokset antavat kävijälle mahdollisuuden nauttia näyttelystä haluamanaan aikana ja säässä kuin säässä.


Vesi ja maa 1998

"Kappale maata ja tilkka vettä.
Jokaiselle juuri sen verran kuin tarvitsee."

Eero Hiirosen inspiraation lähteenä on jo kolmenkymmenen vuoden ajan ollut hänelle tuttu ja läheinen kotijärvi, Ähtärin Savilampi. Sen vettä ja heijastuksia hän on tarkkailut kaivaen esiin veden muotoja, vangiten ne veistostensa aiheiksi.


Muoto veden pinnalla 1998

"En kuvaa mitään kummallisuuksia.
Muodot ovat kaikille yhteisiä.
Sumu.
Te olette kokeneet saman."


Veden muodot 1995

Tutusta ja käsinkosketeltavasta aiheesta on kiteytynyt vuosien työn tuloksena yleinen ja abstrahoitu idea olemisen keskeisimmistä ehdoista. Ilman vettä ja nimenomaan puhdasta vettä elämä maapallolla olisi mahdotonta.

"Vesi on elämän ehto ja kehto."


Villa Didrichsen 1958
Ennen museosiiven rakentamista

Viljo Revellin arkkitehtuuri osa näyttelyä
Heijastuksia -näyttelyä tutkiskellessa olennaista on huomata sen sidonnaisuus juuri tähän paikkaan: näyttely on rakennettu samanlaiseksi kokonaistaideteokseksi kuin mitä on arkkitehti Viljo Revellin "humanistisen funktionalismin" edustajaksi luonnehdittava rakennus välittömine ympäristöineen: Revellin käsialaa ovat paitsi itse rakennus, myös suurelta osin sen interiööri sekä puutarhan istutuksetkin. Museorakennus oli alunperin yksityisasumus - Revellin L-kirjaimen muotoinen rakennus valmistui 1957 tanskalaisen liikemies Gunnar Didrichsenin ja hänen perheensä kodiksi. Rakennuksen U-kirjaimen muotoon täydentänyt museosiipi valmistui 1964, myös Revellin piirtämänä.

Kolme tavoitetta
Revellin suunnittelun peruslähtökohtana on ollut yhdistää kolme niin talonhaltijoille kuin hänelle itselleenkin keskeistä asiaa: arkkitehtuuri, luonto ja taide. Eero Hiirosen veistosten esittely taidemuseossa näyttelyn muodossa asettuu mielenkiintoisella tavalla jatkumoon näiden arkkitehdin suunnittelua ohjanneiden keskeisten osatekijöiden kanssa: myös Hiirosen teokset toteuttavat tässä näyttelyssä samaa yhteyttä luontoon, arkkitehtuurin ja taiteen suhdetta sekä näiden kolmen yhteenkietoutumista.


Museon sisäpiha


Näkymä talvipuutarhasta