Museopeda
Opastus
- Opastukset maksavat koululaisille ja päiväkodeille vain 30 €.
(Normaalihinta 60 €)
- Opastus kannattaa varata hyvissä ajoin.
- Opasvarauksia voi tehdä numerosta 09-4778 330. Varaudu kertomaan opastuksen päivämäärä ja kellonaika (myös vaihtoehtoinen aika), ryhmän koko ja luokkataso, koulun nimi ja yhteystiedot kouluun (puhelinnumero ja postiosoite), sekä maksutapa (käteinen, pankki- tai luottokortti, lasku).
- Tarkista museon näyttelykohtaiset aukioloajat. Myös käynnit aukioloajan ulkopuolella ovat mahdollisia sopimuksesta.
- Opastuksen kesto voidaan sopia tarpeidenne mukaan, opastus kestää yleensä noin 45-60 minuuttia, päiväkodeille 30 minuuttia.
- Ryhmään mahtuu enintään 30 oppilasta.
- Pienten lasten tai liikuntarajoitteisten ryhmissä on hyvä olla useampi valvoja.
- Pienemmille lapsille on tehty myös toimintaa sisältäviä kierroksia, jolloin lapset saavat esittää näyttelystä löytyviä asentoja ja miettiä aiheita omalta kantiltaan.
- Perhepäivähoitajien kannattaa kysyä opastuksia yhdessä useamman hoitajan ryhmän kanssa. Retki museoon tulee halvemmaksi kun kulut jaetaan!
- Opastusten suhteen voi esittää toivomuksia ja opasvarauksesta saa vastauksia monenlaisiin kysymyksiin. Opastuksiin voidaan mahdollisuuksien ja toiveiden mukaan ottaa erikoisteema, kuten intiaanikulttuurit, ruotsin tai englannin kielinen opastus, jotta ne voidaan sisällyttää eri aineiden opetukseen - kielet, historia, kuvataide, erikoiskurssit. Ruotsinkielinen kierros museossa toimii varmasti hyvänä lisänä ruotsin opetuksessa!
- Oppaamme ovat alan ammattilaisia, joten heidän tietojaan kannattaa käyttää hyväksi - rohkaise oppilaita kysymään
Kuusilahdenkuja 1, 00340 Helsinki / +358 (0)9 4778 330 / office@didrichsenmuseum.fi