Hugo Simberg vietti lähes kaikki elämänsä kesät Viipurin lahden luoteisrannalla sijaitsevassa Niemenlautan sukukartanossa. Niemenlautta toimi Simbergin innoituksen lähteenä hänen ikuistaessaan sen maisemia ja ihmisiä teoksiinsa. Maisemat ja todelliset paikat olivat usein myös näyttämöinä symbolistisille aiheille – näin esimerkiksi Niemenlautan laiturilla tanssivat toisinaan ihmiset, toisinaan luurangot.

Laituritanssit, 1903
Näyttely vie kierrokselle niemen ympäri ja kertoo miten taiteilija koki rakkaan kesäparatiisinsa ja tulkitsi sen ympäristöä. Henkilökuvat Niemenlautasta kertovat Simbergin erityislaatuisesta lahjasta kuvata ihmistä ja monet tutut aiheet löytävät sijaintinsa alueen maisemista. Esillä oleva kokonaisuus on koottu omista ja eri taidemuseoiden kokoelmista ja lisäksi mukana on runsaasti harvoin nähtyjä teoksia sekä elämäkertamateriaalia yksityiskokoelmista.

Suru, 1900
Näyttely perustuu Hugo Simbergin pojanpojan ja sisaren pojanpojan tuottamaan kirjaan ”Sukujen kartano Niemenlautta – Hugo Simbergin innoituksen lähde”, joka ilmestyy näyttelyn avajaisiin (Jan Simberg, Hans Andersin 2011).

Hugo Simberg maalausvälineineen
Hugo Simbergin elämäkerta.
Katso myös Museopeda