Alvar (1886-1935) ja Ragni (1891-1981) Cawén aloittivat taiteilijanuransa 1910-luvulla, mutta heidän avioliittonsa aikana Ragnin taiteellinen tuotanto jäi vähemmälle huomiolle. Alvar tunnetaan erityisesti Marraskuun ryhmän jäsenenä ja hillityksi ekspressionismiksi kuvaillusta taiteestaan. Näyttelyssä tuodaan esiin myös Alvar Cawénin alkuaikojen fauvismi- ja kubismivaikutteista taidetta, johon hän tutustui ensimmäisten suomalaistaiteilijoiden joukossa 1910-luvulla.

Alvarin kuoleman jälkeen Ragni alkoi uudelleen maalata ja kehitti oman ekspressiivisen ilmaisunsa. Didrichsenin taidemuseon kokoelmissa on molempien taiteilijoiden teoksia, joita nyt esitellään yhdessä yksityiskokoelmista ja muista museoista lainattujen teosten kanssa. Näyttelyssä ja siihen liittyvässä kirjassa tarkastellaan ensimmäistä kertaa Cawénin taiteilijapariskunnan taidetta yhtä aikaa.

Näyttelyn kuraattori: Amanuenssi FM Riikka Laczak
Didrichsenin taidemuseon toisessa syysnäyttelyssä esillä ovat suomalaisen kuvanveistäjän Kim Simonssonin (1974–) suurikokoiset keramiikkaveistokset. Fantasiahahmoihinsa Simonsson saa inspiraation populaarikulttuurin kuvastosta: mangasta, elokuvakerronnasta ja kirjallisuudesta. Viattomuus, huumori ja rajuus yhdistyvät veistosten monitulkintaisissa aiheissa.
Kim Simonsson sai keväällä 2009 Didrichsenin taidesäätiön Pro Arte -taidepalkinnon, johon kuuluu nyt järjestettävä syysnäyttely sekä laaja julkaisu. Näyttelyssä nähdään ensi kertaa esillä Didrichsenin taidemuseon tuore taidehankinta: Kim Simonssonin Kummituskoira II, 2009. Myös muut veistokset ovat viime vuosilta, pääasiassa vuodelta 2009. Näyttelyssä Simonsson on pyrkinyt hyödyntämään museota tilana, kuten sen uima-allasta, museon muinaiskokoelmien näyttelysaleja sekä suurikokoisia ikkunoita.

Kim Simonsson valmistui vuonna 2000 Helsingin Taideteollisesta korkeakoulusta keramiikka- ja lasitaiteen linjalta, minkä jälkeen hän työskenteli muun muassa taideresidenssissä Torontossa. Tuotteliaalla Simonssonilla on ollut useita yksityisnäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla, kuten New Yorkissa, Torontossa ja Berliinissä. Simonssonin tuotanto elää parhaillaan vilkasta näyttelykautta. Didrichsenin taidemuseon näyttelyn lisäksi hänen taidettaan on samanaikaisesti esillä myös Pariisissa ja Kööpenhaminassa.