Museopeda

Hyvä tietää

  • Suosittelemme ryhmille opastusta, näyttelyistä saa huomattavasti enemmän irti asiantuntijan avustuksella.
     
  • On hyvä miettiä mitä museokäynniltä haluaa, käyntiä kannattaa valmistella jo etukäteen, kertoa taustatietoa näyttelystä ja museosta, tehdä mahdollisesti ennakkotehtäviä. Vinkkejä tehtäväsuunnitteluun saat näiltä sivuilta sekä museon henkilökunnalta. Myös oppaalle kannattaa kertoa toiveistanne.
     
  • On hyvä kerrata yhteiset pelisäännöt jo ennen museoon tuloa, näin vierailu sujuu mukavasti.
     
  • Taideteoksiin ei ehdottomasti saa koskea. Silmälle näkymättömätkin jäljet voivat johtaa teoksen vauroitumiseen. Myös kehykset ovat usein osa alkuperäistä teosta. Museoiden tarkoituksena on esittää ja säilyttää kokoelmia, taataan yhdessä teosten säilyvyys oikealla käyttäytymisellä.
     
  • Museoissa liikutaan kävellen. Vahinkojen välttämiseksi oppilaiden tulee liikkua opettajan ja oppaan johdolla. Opastuksen jälkeen oppilaat voivat rauhallisesti kierrellä näyttelyssä itsekseen.
     
  • Näyttelyyn tutustutaan rauhallisesti keskustellen, huutaminen on kiellettyä. Muut museovieraat haluavat hekin nauttia näyttelystä. Voitte toki kannustaa oppilaitanne keskustelemaan ja kysymään, kuiskata ei tarvitse.
     
  • Museon tiloissa on vaarallisia paikkoja pienille lapsille, kuten kodin puolen matala rapunkaide ja pihalla uima-allas, joten valvominen on lasten turvallisuuden kannalta tärkeää. Heti sisäänkäynnin läheisyydessä on talvipuutarha, jossa on kiviä, kasveja ja suihkulähde, joka houkuttaa pienempiä leikkimään. Tämä ei kuitenkaan ole sallittua.
     
  • Kiinteistön hätäuloskäynneissä on hälytys, josta varoitetaan ovissa.
     
  • Muistathan, että oppilaat ovat koko museokäynnin ajan opettajan vastuulla!
     
  • Ilmoittaudu ensimmäiseksi kassalle, maksa pääsyliput sekä mahdollinen opastus.
     
  • Museossa on naulakot vaatteille ja lukollisia lokeroita laukkuja varten. Pienemmät lapset voivat kulkea tiloissa sukkasillaan, joten on opastuksen aikana mukavampi istua lattialla.
     
  • Jos olette varanneet oppaan, hän odottaa ryhmää museon kassalla.
     
  • Näyttelyyn mahdollisesti liittyvää oheismateriaalia saa kassalta.
     
  • Tehtäviä varten on kassalta mahdollisuus saada kirjoitusalustoja.
     
  • Kysy henkilökunnalta, jos tarvitset apua.
     
  • Pyydämme ilmoittamaan erikoistoiveistanne, liikuntaesteisistä oppilaista tai muista huomiotamme vaativista asioista etukäteen.
Kuusilahdenkuja 1, 00340 Helsinki / +358 (0)9 4778 330 / office@didrichsenmuseum.fi