/ Ahti ja Maija Lavonen

Ahti Lavonen, Mercurio III, 1965, Sara Hildénin taidemuseo. Kuva: Jussi Koivunen.

Maija Lavonen: Metalliverkko, 2002. Kuva: Rauno Träskelin.

Ahti ja Maija Lavonen – yhteisiä ajatuksia

10.2.-13.5.2018

Ahti ja Maija Lavosen näyttely esittelee taiteilijapariskunnan yhdessä lähes 60 vuoden tauon jälkeen. Esillä on Ahti Lavosen (1928–1970) informalistisia maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa 1950- ja 60-luvuilta sekä Maija Lavosen (1931–) kokeilevaa tekstiilitaidetta myöhemmiltä vuosikymmeniltä, mm. ryijyjä ja valokuitutekniikalla toteutettuja töitä. Maija Lavosen viimeisimmät teokset ovat vuosilta 2016–2017.

Ahti Lavonen oli Suomen maalaustaiteen 1960-luvun keskeisiä hahmoja – rohkea kokeilija ja osallistuva toimija, joka aktiivisesti seurasi sekä kansainvälistä että suomalaista taidekenttää eikä vierastanut omaksumansa avaamista julkisuudessa. Lavosen kansainvälisyys ja tyypillinen materiaali-ilmaisu erottivat hänet ajan muista suomalaisista modernisteista.

Ahti Lavoselle myönnettiin Valtion taidepalkinto vuonna 1965 ja Pro Finlandia -palkinto vuonna 1969. Hänen varhainen kuolemansa 1970 katkaisi määrätietoisen taiteilijanuran sen huipussaan.

Maija Lavosen taiteilijanuran lähtökohdat ovat tekstiilitaiteen materiaalitietoisuudessa ja käsityöläisyydessä. Opiskelu, työskentely, näyttelyt ja tilaustyöt muodostavat toisiinsa liittyvän ketjun, joka ulottuu jo kuudelle vuosikymmenelle. Maija Lavosen materiaali- ja tekniikkavalinnoille on tyypillistä ennakkoluuloton tekstiilitaiteen uudelleenajattelu sekä teoksen kontekstin hyvä ymmärtäminen. Ilmaisultaan pelkistettyjen teosten aiheet liittyvät pohjimmiltaan luontoon.

Maija Lavonen on tehnyt myös lukuisia julkisia töitä mm. Eduskuntataloon, Suomen Pankkiin, Kansallisoopperaan, eri ministeriöihin ja kirkkoihin sekä toimisto- ja kulttuurirakennuksiin. Hän on saanut Taideteollisuuden valtionpalkinnon 1981 sekä Pro Finlandia- ja Kirkon Engel-palkinnon 1992. Vuonna 1996 Maija Lavonen valittiin vuoden tekstiilitaiteilijaksi.

Yhteisiä ajatuksia

Näyttelyn lähtökohtana on taiteilijapariskunnan yhteinen taidekäsitys: kiinnostus tilaan, materiaaliin, tunnelmaan ja henkisyyteen. Näyttelyssä nähdään Ahti Lavoselta maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia. Maija Lavoselta on esillä mm. ryijyjä, valokuituteoksia ja kirkkotekstiileitä. Lisäksi näyttelyssä on esillä Ahti Lavosen Kustannusosakeyhtiö Otavalle suunnittelemia kirjankansikuvituksia.

Taiteilijapariskunnan ensimmäisestä, Kemissä vuonna 1959 pidetystä spontaanista yhteisnäyttelystä nähdään myös kaksi akvarellia: Ahti Lavosen Ilta Karasjoella ja Maija Lavosen Näkymä Norjan Russenesissä. Didrichsenin taidemuseon kevään 2018 näyttely onkin siis tavallaan Lavosten toinen yhteisnäyttely. Didrichsenit tutustuivat Ahti Lavoseen vuonna 1965 ja hankkivat häneltä neljä maalausta, joista kolme on esillä näyttelyssä.

Taiteilija Maija Lavonen on tavattavissa museolla kolmena lauantaina helmikuussa:
10.2., 17.2. ja 24.2. klo 14 alkaen.

Yleisöopastukset näyttelyyn lauantaisin ja sunnuntaisin klo 13.